Konstantinos KS
FWB-ori s. 1998,
tummaruunikko, sk. 170cm
Königin´s Sohn KS – Colombo – Błyszcz
Suurisydäminen herrasmiesori, hyväluonteinen ja kestävä GP-ori!
Esittely
Pitkän uran kansallisilla ja kansainvälisillä esteradoilla tehnyt Konstantinos KS on siirtynyt täysipäiväiseksi jalostusoriiksi. Konstantinos KS on syntynyt vuonna 1998. Sen isä on KS-Tallin oma kasvattama jalostusori Königin’s Sohn KS. Emä Paloma II oli aikansa menestystamma suomalaisilla esteradoilla.
”Konsta on emänsä, Paloma II:n viimeinen varsa. Kaksi ensimmäistä on Voltairesta, mutta halusimme antaa Königin’s Sohnille mahdollisuuden hyvän tamman kanssa. Ja tuloksena syntyi Paloman paras varsa! Konsta olin heti varsana erikoisen miellyttävä ja itsevarma luonteeltaan. Kaikki on sen kanssa ollut tavallista helpompaa. Hevosen luonteelta ei voi enempää vaatia!”
Konstantinos KS on kilpaillut kansallisissa ja kansainvälisissä luokissa aina 160cm tasolle saakka. Oriin suurin voitto on vuodelta 2012 jolloin se voitti Georgenburg CSI3* 160cm luokan 0-0-tuloksella ratsastajanaan Rein Pill. Samana vuonna ratsukko hyppäsi 8 rataa 150-160cm luokkaa ja sijoittui niissä 6 kertaa.
Konstantinos KS hyväksyttiin jalostukseen 17-vuotiaana (2015) erinomaisten kilpailusaavutusten perusteella. Ori on edelleen 17-vuotiaana hyväkuntoinen ja terve. Ori edustaa isänsä Königin’s Sohn KS:n kautta hyvärakenteista ja kilpailukestävää suoritushevosta. Sillä on erinomaisen yhteistyöhaluinen luonne. Konstantinos KS:llä on suuri kapasiteetti ja hyvä hyppytekniikka. Se on rohkea ja varovainen samanaikaisesti.
WFFS negatiivinen.
Kilpailu-ura
Konstantinos KS aloitti kilpa-uransa Esko Muttosen ratsastamana nuorten hevosten luokissa. Ori siirtyi seitsemänvuotissyksyllä Satu Liukkoselle Ruotsiin. Ruotsissa kilpa-ura lähti hyvin käyntiin. Ensimmäinen kilpailukausi alkoi 120 cm -luokista ja jo syksyllä ori hyppäsi jo 140 cm -luokkia. Myös yhdeksänvuotiskausi sujui hyvin Ruotsissa taitavan Satu Liukkosen kanssa ja ratsukko sai paljon hyviä sijoituksia 130-145 cm -luokista. Kauden loputtua ori loukkasi jänteensä tarhassa ja päätyi toipumaan kotitalliin Hauholle. Jalan annettiin parantua rauhassa ja Eki Muttonen alkoi kuntouttaa Konstaa takaisin kilparadoille.
Keväällä 2010 nuori nouseva esteratsastajakyky Anna-Juulia Kontio kutsuttiin kokeilemaan Konstaa. Konsta ja Juuli sopivat hyvin yhteen. Kahden viikon kuluttua ensitapaamisesta Konsta ja Juuli olivat jo ensimmäisissä kilpailuissaan ja saivat heti 0-0 tuloksia ja sijoituksia 120-130 cm -luokista.
Konstantinos KS:n ja Anna-Juulia Kontion yhteinen kilpailu-ura oli menestyksekäs. Juuli nosti Konstan aina kansainväliselle 150 cm:n tasolle saakka saaden sijoituksia monista kansainvälisistä kilpailuista. Parivaljakko menestyi kotimaisessa GP sarjassa ja kansainvälisesti jopa 4*:n tasolla. Kahden vuoden menestyksekäs yhteistyö päättyi Juulin muutettua Sveitsiin vuonna 2012.
Konstan ratsastajaksi tuli Tössän ja Ekin vaha tuttu, virolainen Rein Pill. Rein ja Konsta sopivat hyvin toisilleen ja parivaljakko aloitti toukokuussa 2012 yhteisen kilpailu-uransa. Rein nosti kauden aikana Konstan niinkin korkealle kuin 160 cm -tasolle saakka kilpaillen sen kanssa Itä-Euroopan GP-liigaa. He voittivan muun muassa Liettua GP:n finaalin kovassa seurassa ja olivat Latvian osakilpailussa finaalin sijalla 2.
”Parasta Konstassa on ehdottomasti sen erinomaisen yhteistyöhaluinen luonne. Se omaa erinomaiset kilpailuhermot ja yrittää aina parhaansa. Se ei koskaan asetu ratsastajaansa vastaan tai jätä tätä pulaan”, kiittelee Rein Pill Konstaa. ”Kykyä ja kapasiteettia sillä on paljon ja sillä on uskomaton kyky venyä vaatimustason mukaan.”
Sukupuu
Königin’s Sohn KS |
Argwohn II | Argus |
Granuela | ||
Trixie | Götz | |
Winkel Prinzess | ||
Paloma II | Colombo | Aquino xx |
Columba | ||
Parka | Błyszcz | |
Pastoral |
Königin's Sohn KS
Isäori Königin’s Sohn KS (FWB) (10.5.1985–8.10.2011) on palkittu korkeimmalla mahdollisella jalostusarvokirjaimella A erinomaisesti menestyneiden jälkeläistensä perusteella.
Vuosina 1990–2011 syntyneitä jälkeläisiä on yhteensä 220 kpl. Näistä I palkinnolla kantakirjattuja tammoja on viisi (joista kaksi on itsekin jälkeläispalkittu B-palkinnolla). II palkinnolla kantakirjattuja tammajälkeläisiä on kaksikymmentä (joista viisi on itsekin jälkeläispalkittu B-palkinnolla sekä yksi AB-palkinnolla). Tunnetuimmat sen jälkeläiset ovat jalostusori ja kansainväisellä GP tasollakin menestyntyt Königs Kronos KS (e.Walli ei.Waidmannsdank xx) sekä kansainväisilläkin GP-esteradoilla menestynyt Konstantinos KS (e.Paloma II ei.Colombo).
Ori on jättänyt jälkeläisilleen luonnettaan sekä kovia jalkoja ja hyvää terveyttään, esteominaisuuksien lisäksi. Kouluratsastukseen suuntautuneille jälkeläisilleen se jätti hyvän tahdin ja lennokkaat liikkeet. Lisäksi se jätti jälkeläisilleen hyvää luonnetta. Sekä isä että pojat ovat kaikki kolme olleet poikkeuksellisen terveitä, kestäviä ja pitkä-ikäisiä suoritushevosia.
Königin’s Sohn KS teki jalostustyön ohessa pitkän uran kilparadoilla Esko Muttosen ratsastamana. Ori valittiin 4-vuotiaana Laatuarvostelun lupaavimmaksi estehevoseksi ja se kilpaili menestyksekkäästi jo nuorten hevosten luokissa. Esko Muttosen ratsastamana ori nousi aina 150cm luokkiin saakka. Ratsukko kilpaili peräti 12 kilpailukautta ja saavutti urallaan liki 2000 rankingpistettä. Königin’s Sohn KS palkittiin kolme kertaa vuoden menestyneimpänä FWB-suoritushevosena. Ori kilpaili vielä 17-vuotiaana ja siirtyi kilpa-uransa jälkeen viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä ja siitosoriin tehtäviä. Königin’s Sohn eli, emänsä Trixien tavoin, 26-vuotiaaksi. Ori on haudattu kunniapaikalle Annilan Tilalle.
Konstantinos KS:n emä Paloma II oli aikansa menestystamma suomalaisilla esteradoilla 73 kpl sij.130-150cm luokista. Tamma on palkittu I jalostusluokkaan pistein 9-8-7-8-8=40p ja se on B-palkittu vuonna 2001.
Paloma II on jättänyt Konstantinos KS:n lisäksi Verona KS:n (Voltaire) jolla on tuloksia 140cm luokista ja Pavaritti L (Voltaire) jolla tuloksia 130cm luokista.
Königin's Sohn KS
Königin's Sohn KS
Verona KS
Jälkeläiset
Frigård Zeus
Konstantinos KS – Zia Haida – Casco
Konstantinos KS astui ensimmäisenä astutuskautena 2015 neljä tammaa jotka kaikki tiinehtyivät ensimmäisellä yrittämällä.
Ilahtuneena olemme huomanneet että Kontantinos KS on kiinnostanut oriina myös suomalaisia kilparatsastajia. Toivommekin pian näkevämme radoilla mm. Susanna Rautasen SM-mitalistitamman Zia Haidan ja Kontantinoksen jälkeläisen Frigård Zeuksen (synt. 2016), sekä Jessica Timgren-Forssin kansainvälisellä tasolla menestyneen tamman Corellan ja Konstantinoksen varsan WG Cokon (synt. 2017).
Tammavarsa
Konstantinos KS – My Myself and I – Diarado
Gerry J
Konstantinos KS – Geta J – Chablis
Frigård Zeus
Konstantinos KS – Zia Haida – Casco
Hinnasto
300€ / kausi, ja varsamaksu 500€